tiistai 21. lokakuuta 2008

Joukkueiden miehet ja Tornion nuorisotoimen alasajo

Tornion nuoriso kasvaa kuilun pohjalla
Olen ollut Tornion kunnalla nyt valtuutettuna kaksi kautta. Kevyesti yli kahdeksan vuotta sitten jouduin puhutteluun vapaa-ajan lautakunnan eteen, koska kulttuuriyhdistyksemme oli tehnyt pienlehden jossa oli liian rankkoja juttuja. Koko homma oli tietenkin yhtä suurta väärinkäsitystä, sillä olimme unohtaneet mainita että kaikki jutut eivät edusta yhdistyksemme kantoja. Joka tapauksessa, jouduin vapaa-ajan lautakunnan eteen ja sanoin asiani. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin vapaa-ajan lautakunnan kokoonpanon: keski-ikäisiä ja sen ylittäneitä miehiä ja naisia. Mietin jälkikäteen ihmetellen että nuoko päättää meidän nuorisoasioista? Sain kuitenkin puhuttelusta kipinän lähteä mukaan politiikkaan. Se oli helppoa, kun olin monille nuorille tuttu musiikkitapahtumien järjestäjänä ja tein aika pitkälle sitä, mitä kaupungin nuorisotoimi ei silloin paljoa pystynyt tekemään.

Valtuustoon päästyäni ja sitä kautta vapaa-ajan lautakuntaan, huomasin että sama meno jatkui edelleen. Suurin osa lautakunnan asioista keskittyi urheiluun ja kaikista perinteisimpiin lajeihin. Minulla ei ole mitään kyseisiä lajeja vastaan, mutta silloin kun keskittymällä niihin aletaan syömään nuorisopuolen resursseja, niin sellainen kuvottaa minua. Tämä näkyy esimerkiksi nykyään siinä että Torniossa on toiminnassa kaksi nuorisotilaa(Nuorisotiedotuspiste Aaltonen ja Putaan nuorisotila nuorkka), kun samaan aikaan Kemissä on ainakin neljä nuorisotilaa, etsivä nuorisotyö kaduilla ja hulppeat konsertit useasti vuodessa. Tätä eroa olen miettinyt ja lopulta päädyin kylmään lopputulokseen: Kemissä nuorisopuoli on kulttuuriasianlautakunnan sisällä. Tämän lisäksi Kemissä ei ole pitkään aikaan yksikään joukkuelajissa menestynyt seura päässyt nousemaan liigapaikoille(-paitsi nyt, mutta uskon että Kemissä on muillakin kuin urheiluseuroilla tunkua kulttuuriasianlautakuntaan).

Nyt sitten Torniossa ihmetellään, kun Kokkokankaalla nuoret hajottavat paikkoja ja Kivirannalla nuorison alkoholinkäyttö kasvaa kokoajan. Kokkokangas on kaupungin suurimpia asumiskeskittymiä ja nuorilla ei ole siellä minkäänlaisia tiloja joissa viettää vapaa-aikaansa. Kivirannalla taas ennen auki ollut nuorisotila messi on ollut suljettuna kerhojen harrastustilana jo muutaman vuoden. Nuorisotiloihin hakeutuu aina se osa nuorisoa, joka haluaa ihmiskontaktia ja tehdä jotakin muutakin kyhjöttää kämpillä pleikkaria pelaten. Näiden mahdollisuuksien puuttuessa nuoriso hakeutuu sitten kuka minnekkin ja tekee mitä nyt sattuu keksimään. Nuorisotilat ovat kuitenkin siinä mielessä tärkeitä että siellä on aikuisia ohjaajia ja sieltä löytyy jotakin rakentavaakin tekemistä laavujen polttamisen tai vaikka leikkipuistojen hajoittamisen sijaan. Torniolla on nyt mahdollisuus tehdä täysikäännös nuorisopolitiikassaan ja aloittaa sen korjaaminen ennen kuin jotakin vakavampaa sattuu. No niin, asia on nostettu pöydälle ja nyt kukaan joukkueenkaan mies ei voi sanoa etteikö häntä olisi varoitettu välinpitämättömyyden haitoista.

Jan-Mikael Hakomäki, Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja ehdokas numero 130.

3 kommenttia:

  1. Ilmeisesti minun pitää tarkentaa.
    En missään nimessä halua syyllistää niitä lukemattomia talkootyöllä joukkueita ylläpitäviä vanhempia ja muita toimijoita, jotka takaavat Torniossa monien joukkueiden junioritoiminnan jatkuvuuden. Tarkoitin mielipiteessäni niitä "joukkueiden miehiä ja naisia", jotka ovat vapaa-ajan lautakunnassa päättämässä niitten resurssien määrästä joilla Tornion nuorisopuolen tulee pärjätä. Kehoitan monia ruohonjuuritason toimijoita kysymään seurojensa johtohenkilöiltä että miksi Tornion nuorisopuolen resurssit ovat niin pienet esim. Kemiin verrattuna. Käyttäväthän urheilijanuorukaisetkin nuorisopuolen palveluja(mikäli niitä edes on olemassa).

    T.Jan-Mikael Hakomäki

    VastaaPoista
  2. Great posting! I love it! Picture excellent! Congrats!

    VastaaPoista
  3. Kuilun lapset.... Tulee Kreikka mieleen... =D

    VastaaPoista