Terve kaikki!
Kävimpä Vasemmistofoorumin aluepoliittisen kirjoituskilpailun palkitsemistilaisuudessa Helsingissä, kun olin yksi kirjoituskilpailun tuomareista. Jokainen tuomari sai pitää pienen puheen aiheeseen liittyen ja minäkin tein oman puheen. Lukekaapa se alta, jos kiinnostaa. Tämä versio on sitten raakaversio ja varmaan parempi tulee vasemmistofoorumin blogiin myöhemmin.
t.miku
------------------
Aluepoliittisen kirjoituskilpailun puhe
Jan-Mikael Hakomäki
Hyvät palkintoseremoniaan osallistuvat toverit!
Taivaan tulet –televisiosarjan jatkaminen lopetettiin Ylellä. Ensiksi mietin että päätös ei ole linjassa Ylen tehokkuus/tuottavuus –ajattelun kanssa: sarjalla oli tavanomaista enemmän katsojia. Sitten totuus valkeni minulle pikkuhiljaa - päätöshän oli ihan linjassa pohjoisen kulttuurin tappamisen kanssa, sillä samoihin aikoihin Tornion ammattikorkean kulttuuripuolta ilmoitettiin supistettavan mediapuolelta. Ammattikorkeakoulu Lappia oli tullut tunnetuksi Toinen suomi –dokkarisarjan kautta. Toinen suomi –dokkareissa oli ideana nimenomaan kertoa tarinoita sieltä kehäkolmosen ulkopuolelta: pohjoiskarjalasta, keskisuomesta, Lapista. Nyt näitä muita näkökantoja ja elämäntarinoita ei edes haluta kuulla. Pakko mainita Torniosta vielä sen verran että minun kotikaupunkinihan oli vielä muutama vuosi kummajainen Lapin väestötilastoissa: väkilukumme kasvoi ja ohitimme mm. Kemin väkiluvun. Onneksi valtio tuli ja korjasi tämänkin tilastopoikkeaman lakkauttamalla eri AMK:n osastoja(kuten esim. se kulttuuri) ja välillisesti se oli mukana myös Humanistisen ammattikorkeakoulun Tornion kampuksen lahtaamisessa. Sen jälkeen käyrät ovat taas menneet taas oikeaan suuntaan ja kaikkea on taas voitu perustella muuttotappiolla ja väestökadolla.
Hyvät toverit! Valittaminen on aluepolitiikan säälittävin muoto. Valitettavasti tätä autioitumista ja liikakansoituksen virtausta tukee myös etelä-suomen tai siis innovaatiosuomen päättäjien stereotypiat: Lapissa on hiihtokeskuksia, porosaamelaisia ja kaivoksia. Eikä tätä asiaa hirveästi auta ”realiteetit tunnustava” Lapin alueen vanhoista äijistä koostuva päättäjäkööri, joka vailla omaa tahtoa ja visiota yrittää tarttua etelän komentokeskuksien ”heikkoihin positiivisiin signaaleihin” joita Lapista lappilaisille syötetään. Olen monesti miettinyt että mikä tässä mielikuviin perustuvassa politiikassa olisi aluepolitiikkaa palveleva toimintamuoto? Jonkun AMK:n sulkeminen jossakin hevonvitun jäärässä Lapissa ei massaväestöä kiinnosta. Ammattikorkeakoulun sulkeminen on siitä tylsä juttu että se koskettaa kaikkia: Saamelaisia, metsureita, naisia, miehiä, homoja, teinipissiksiä – ihan kaikkia! Ei ole politiikan pintaa, eksotiikkaa, jotta asiaan kannattaisi poliittisesti panostaa. Yksi asia meille syrjäseutujen eli periferian ihmisille alkaa kuitenkin olemaan selvää pässinlihaa: mielistelemällä ja alistumalla ei alueita puolusteta. Tämän takia minä pidin Timo Harjuniemen kirjoitusta parhaana, sillä siinä todetaan yksi vasemmistolaisen politiikan ydintotuuksista: ilman taistelua ei synny oikeutta. Pidin myös kirjoituksen katsantokannasta: poliittisella uuskielellä ohjaillaan alueiden kehittämistä ja tuhoamista. Taistelun tuleekin lähteä siitä että tunnistetaan vihollinen: poliittista uuskieltä suoltava konsultti, tutkija ja hänen kauttaan vaikuttavat pimeät poliittiset voimat.
Kaipasin tässä kirjoituskilpailussa ratkaisuehdotuksia aluepolitiikkaan, joka olisi jotakin muutakin kuin vain niukkenevien resurssien uusjakoa, keskittämistä, tehostamista siis lyhyesti sanottuna hallinnointia. On käynyt selväksi että keskitetty hallinto, -valta ja –resurssit, eivät pidä reuna-alueita pystyssä. Sen sijaan että säästämällä tehdään hitaan kuoleman politiikkaa, tulisiko reuna-alueille antaa omaa valtaa ja autonomiaa? Itsehallinnolliset alueet eivät ainakaan kitise entiseen malliin keskusalueiden riistosta, kun valta ja suurempi määräysvalta resursseista on omissa hyppysissä. Tätä itsehallinnollisten alueiden politiikan kehittelyä minä salaa tältä kirjoituskilpailulta toivoin, mutta ehkäpä sen aiheen tiimoilta jotakin sitten myöhemmin. Kuitenkin aluepolitiikka parhaimmillaan on todella vasemmistolaista: satsaamalla taloudellisesti epätuottavaan alueeseen luodaan tasa-arvoa, yhteistä rikkautta, joka poikii hyötyjä ajan kanssa – toisin kuin pikavoittoja suosiva finanssikapitalismi.
Olen löytänyt aluepolitiikkaan uutta toivoa odottamattomasta suunnasta. Nimittäin yllättävän läheltä löytyy kevyesti Oulua isompi pohjoinen kaupunki: Murmansk. Murmanskissa toimii nuorisotyön kannalta ainutlaatuinen kokeilu: nuorison hallitsema nuorisotalo Mr Pink. Mr Pink on siitä erikoinen kokeilu että siellä kaksi ex-byrokraattia, jotka talossa yhdessä toimivien nuorten projektien kanssa etsivät rahoitusta talolle ja nuorten projekteille. Talon päättävänä elimenä on nuorten projektien talokokous, joten hyvin suorasta demokratiasta on kyse. Toiminta on siis talon pystyssä pitävä voima, niin rahallisesti kuin muutenkin. Mr Pink on yllättävästi nyt hankaluuksissa paikallishallinnon kanssa, jotka alkoivat sen jälkeen kun talon leffafestivaaleilla esitettiin Khodorowskista kertova dokumentti. Murmanskin paikallishallinto on nyt tehnyt machiavellisen liikun, sillä se on perustanut Mr Pinkkiä haastamaan oman vastaavan tyyppisen nuorisotalon runsailla resursseilla. Ainoastaan innokas nuoriso puuttuu! Kaikesta huolimatta suuren meren rannassa elää kokeilu, joka olisi mahdollista myös Suomessa. Tämmöisellä kokeilulla saisimme Inari-Tornio –akselin ”resurssisuomen ystävät ry:n” toivomaa nuorten toimintaa, joka kasvattaisi nuoriamme uuteen aluepolitiikkaan: autonomiaan.