maanantai 27. maaliskuuta 2017

Poikien puolesta

Poikien puolesta

”Piäppä silmällä noita poikia. Ne on nytten jotenki häröllä päällä.” virkkoo vahtikoira roolin omaksunut kasvattaja-ammattilainen. Niin! Monesti pojilla on energiaa ja intoa, joka purkautuu ympäristöön täydellä teholla ja kaikilla väärillä keinoilla mitä maa päällään kantaa. Kasvattajilla, niin ammattilaisilla kuin oikeilla vanhemmilla, on aikapula tai yksinkertainen totuttuihin keinoihin juuttuminen, joka estää tasa-arvoisen keskustelun kasvattajan ja pojan välillä. Pojilta ei kysytä että mikä nyt, vaan heidät luetaan välittömästi järjestyshäiriöiksi. Toisaalta taas hiljaisten poikien roolina on syrjään vetäytyä ja kärsiä seuraukset. Minä todellakin toivon että uusi opetuksen suunta tuo poikien erilaisille tavoille oppia kanavan, jolla tyydytetään poikien kyselyn, maailman hahmottamisen ja siihen osallistumisen tarve.

Feminismi puolustaa kokonaisten poikien kasvua


Vasemmistossa keskustellaan nyt puolueen feminismin oivaltamisesta. Feminismi haluaa purkaa normittuneet sukupuolirakenteet. Tämä meinaa myös miesten ja poikien rooleja. Pateettisimmillaan se voi meinata että pojilta kielletään sotaleikit ja vauhdikkaat seikkailut, mutta edistyneempänä versiona se voi meinata että pojatkin saavat puhua ja purkaa tunteitaan, voivat olla luovia ja pyrkiä toteuttamaan itseään niin kuin haluavat ilman miehisyyden ja naisellisuuden väkisin päälle puettuja kiroja. Tässä päiväkodit, koulut ja nuorisotilat ovat avainasemassa: sallimmeko saman stereotypisen ja yksipuolisen kasvatuksen jatkua vai annammeko me pojille mahdollisuuden esim. voimistella, tanssia tai vaikkapa suunnitella vaatteita? Vasta kun avaamme elämän mahdollisuuksien kirjoa nuorille pojille, he saavat todellisen mahdollisuuden olla luovia ja valloittaa maailman.

Isä – poika -suhteesta

Työssäni olen tutkinut nyt poikien kanssa tehtävää nuorisotyötä ja päällimmäiseksi jäi mieleen aikuisten miesten kohtaamisen tarve, joka pojilla on. Varsinkin eroperheiden poikien isäsuhdetta on lujitettava, sillä usein pojat jäävät äitien huolettaviksi isien häipyessä jonnekkin taka-alalle maksajan roolin. Isien ja poikien suhdetta on lujitettava niin, että myös isälle annetaan mahdollisuus kasvattajan rooliin. Tässä esimerkiksi sosiaalitoimen ja nuorisotoimen yhteistyöllä pystytään järjestämään erilaisia isä – poika – leirejä, -iltamia ja muuta oheistoimintaa, jolla erotilanteen jälkeen pyritään säilyttämään isä – poikasuhdetta. Mikäli isää ei saada mukaan, niin pojilla tulisi olla muita miehiä joita kohdata kasvettaessa aikuiseksi. Olkoon se sitten lätkäjoukkueen valmentaja tai vaikkapa nuorisotoimen pelitoimintaa organisoiva miesohjaaja jne. Pojilla on liian vähän mahdollisuuksia puhua aikuisen luotettavan miehen kanssa heitä askarruttavia asioita vakavissaan. Kasvattajilla on mahdollisuus murtaa vanhoja jumittuneita käsityksiä miehuudesta keskustellessaan poikien kanssa, jolloin pojilla avautuu avarampi maailma, jossa hengittäminen on helpompaa.

Tornion yläasteikäiset pojat


Tornion kaupungin tilaama laaja hyvinvointikertomus on antanut viitteitä jo muutaman vuoden ajan siitä että lasten ja yläasteikäisten poikien keskuudessa ei löydy kaikille parempaa ystävää/kaveria. Tämä on näkynyt kohdatessani monia poikia yläasteella, joista aistii vieraantumisen ja ulkopuolisuuden tunteet koko peruskoulujärjestelmää kohtaan. Monet pojat ovat hukassa ja mielenterveyteen liittyvät ongelmatkaan eivät ole tuntemattomia asioita. Näitä poikia olemme yrittäneet erilaisilla nuorisotoimen järjestämillä poikatyön keinoilla saada nousemaan jaloilleen. On selvää, että nuorisotoimen tekemä poikatyö auttaa, mutta jos tämä työ rajoittuu kouluaikaan, niin sillä ei voida ihmeitä saavuttaa. Tarvitaan koulun, nuorisotyön ja sosiaalityön toimiva yhteistyökuvio, jossa jokainen toiminto tukee toisiaan niin että poika kokee että hänestä on saatu koppi ja hän pääsee etenemään elämässään eteenpäin.

Elämänkoululaisia yliopistoon

Täällä peräpohjolan seutuvilla on työväen keskuudessa karrikoiden aina hehkutettu kuinka miehen pitää tehdä hyvin raskasta työtä ja vain sellainen työ on arvostettua miehenä olemista. Eihän siinä tietenkään mitään vikaa ole, mutta jos me jätämme kaikki muut yhteiskunnan työt paremmin toimeentuleville väestönosille, niin kuinka meidän kokemuksemme ja näkemyksemme näkyvät esim. yhteiskuntatutkijoiden tai vaikkapa lastentarhan arjessa? Entisen ajan työväenliikkeen tavoitteena oli että työväenluokan nuoret voivat edetä yliopistoissa vaikka professoriksi asti, kun se kerran on mahdollista. Ajateltiin että työväestön oloja tarvitaan tutkimaan niitä ihmisiä, jotka ovat eläneet samanlaista elämää kuin työväkikin. Samaa tarvitaan myös sukupuolisesti ajatellen, sillä yliopistot alkavat olemaan luokkayhteiskunnan ja naisvaltaisuuden puolesta hyvinkin porvarivoittoisia. Tarvitaan työväenoloista lähtöisin olevia miesopettajia, -päiväkodinohjaajia ja muita kasvattajia, jotka tulevat toimeen ja pystyvät käsittelemään työväenluokkaisia poikia. Samaa taustaa toivoisin osalle yliopiston, valtionhallinnon, kansaneläkelaitoksen ja eri ministeriöiden virkamiehistä, sillä pahasti näyttää nyt siltä että virkamiehistön poliittinen linjaus on lähtöisin hyvin toimeentulevien porvariperheiden maailmankuvasta. Se, että ihminen ei ole itse koskaan kokenut taloudellisesti ja sosiaalisesti vaikeita oloja, vaikuttaa empatian ja ymmärryksen (-tai sen puutteeseen) määrään, jolla hän taloudellisesti alempiarvoisten elämää tarkastelee. Luulen että yksi syy, miksi yläasteella tapaan niin paljon peruskoulujärjestelmän ulkopuolelle jääviä poikia, on tässä. Työväenluokkaisen miehuuden ympärille on luotu ahtaat ympyrät, josta ulos pääseminen on vaikeaa. Toisaalta entiset kaverit pitävät sinua kermaperse elitistinä ja ulkopuolella herrakerhon kasvatit katsovat sinua pitkin nenäänsä. Tämän takia meidän tulisi pyrkiä kannustamaan työväenluokkaisia poikia opiskelemaan eteenpäin, sillä muuten Suomesta tulee luokkayhteiskunta ja säätykiertoa ei enää tapahdu. Ja tähän pimeyteen me olemme valitettavasti vaipumassa, jos emme taistele säätykierron puolesta.

Jan-Mikael Hakomäki
Työväenluokkaisen taustan omaava kasvatustyöläinen ja ylpeä siitä.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Linja pitää

Viime vuodet Tornion rajaseudulla ovat teroittaneet minulle ideologian merkitystä politiikassa. Vasemmistolainen ideologia meinaa koko vasemmistolaisen liikkeen historiallista kokemuspohjaa – virheitä ja onnistuneiden kamppailujen viisautta. Tästä näkökulmasta katsoen se, miten monet poliitikot tuuliviirin lailla kääntyivät ulkomaalaisvihamielisiksi ns. maahanmuuttokriisin aikaan, kertoo ideologian puuttumisesta. Vasemmistolainen liike on aina ollut internationaali ja sille on syynsä: rasistiset oikeistolaiset voimat ovat ennenkin yrittäneet hajottaa solidaarisen työväenliikkeen yhtenäisyyttä ajamalla yhden köyhän toista vastaan.

Ilman vaaleanpunaisia suvaitsevaisuuden silmälasejakin, on nähtävissä että maahanmuuttajat eivät ole yhtenäinen joukko ääri- islamisteja, vaan lähi - idästä on paennut monenkirjava joukko ihmisiä geopoliittisen valtapelin ja – sodan seurauksena. On järjetöntä leimata kaikki maahanmuuttajat ääri-islamisteiksi ja kyräillen eristää heidät yhteisöistämme. Tehokkain tapa löytää oikeat terroristit, on ottaa maahanmuuttajat mukaan toimiviksi yhteisön jäseniksi ja jakaa heille maallisen yhteiskunnan arvoja. Tällöin äärimuslimeille ei jää ulkopuolelle suljettuja turhautuneita maahanmuuttajia värvättäväksi. Potentiaalisten terroristien löytämiseen me tarvitsemme yhteyden maahanmuuttajiin, sillä he tietävät parhaiten omiensa ääriainekset.

Äärioikeistolaisen terrorin kohdalla me tarvitsemme myös samanlaisen lähestymistavan: -nuoret vihaiset miehet on saatava laittamaan energiansa yhteisöjemme parantamiseen, sen sijaan että syrjäytämme heidät vain vihaamaan luottokelvottomina nyky-yhteiskunnan toimimattomuutta. Sen takia en koskaan sulje ketään keskustelun ulkopuolelle, vaikka hän olisikin eri mieltä maahanmuuttajista kanssani.

Järjestäessäni rajat auki – mielenosoitusta huomasin kuinka tärkeä asia avoin raja meille Tornio – Haaparantalaisille on. Se ei ole mikään hipsteri-trendi, vaan sukupolvien aikana rakennettu ylpeän työn tulos. Meidän raja-identiteettiä loukattiin, kun etelästä bussein tullut rajat kiinni–porukka tuli kertomaan kuinka meidän tulisi elää. Pidämmekö avointa rajaamme jotenkin itsestäänselvyytenä, emmekä käytä sitä voimavarana? Onko esim. Kemillä samanlainen mahdollisuus rajayhteistyöhön tai tiettyihin rajoja ylittäviin projekteihin kuin meillä? Vasta rajan sulkemisen uhka sai minut näkemään avoimen rajan merkityksen ja mahdollisuudet.

Jan-Mikael Hakomäki, Vasemmistoliitto, Tornio
PS. Noin sata vuotta sitten Tornio – Haaparannan läpi kulki 60 000 sotavankia ja -invalidia, joilla monilla ei ollut edes kykyä kävelemiseen tai käsillä tekemiseen. Kuitenkin kaikista pidettiin huolta ja ihmiset saivat rajan yli liikkua. Tämä kaikki tapahtui ennen keskuslämmitystä ja internettiä. Tätä vasten katsottuna nykyinen maahanmuuttovastaisuus kertoo lähinnä luonteen puutteesta. Huolehditaan, koska rajaseutujemme perinne velvoittaa.