maanantai 8. tammikuuta 2007

Monien syrjäseutujen taloudellinen rasite on nimeltään..

Monia syrjäseutuja riivaa taloudellinen rasite, joka syö oman alueen vetovoimaisuutta ja syö sen saamia valtionapuja. Tämä taloudellinen rasite on rasismi. Ketään ei kiinnosta muuttaa paikkakunnalle, jossa kaikkien tulee olla samannäköisiä, -oloisia ja –ihonvärisiä. Ihmisiä, ja varsinkin nykyajan globaaliin maailmanmenoon tottuneita nuoria, kiinnostaa moninaisuus, erilaisuus ja kulttuurien kirjo/sekoittuminen.


Mikäli joku vielä jaksaa todistella että erilaiset kulttuurit tuhoavat meidän suomalaisen kulttuurin, niin silloin kehottaisin heitä tutustumaan muinaiseen, suomen alueella sijaitsevaan viisauteen: -saamelaiseen kulttuuriin. Saamelaiset, joita on vuosisatoja potkittu päähän, ovat onnistuneet säilyttämään kulttuurinsa. Siinä missä muualla maailmassa roomat ovat kaatuneet, niin saamelaiset ne vain ovat sinnitelleet ja porskuttaneet eteenpäin. Miten tämä on mahdollista? No, jos vertaillaan yksinkertaistaen vaikka suomalaisen ajattelun ja saamelaisen ajattelun eroja, niin suomalainen yrittää hulluna ”mennä läpi vaikka harmaan kiven”, kun taas saamelainen vieressä on hoksannut että voihan sen kiven kiertääkin. Elää kuin ruoho tuulessa. Siinäpä meille oppia.

Monet nationalistit pelkäävät että saastainen neekeriräppi korruptoi ja tuhoaa meidän kulttuurimme, mutta katotaampa taas saamelaisiin: Amoc räpättää Inarinsaameksi ja yllättävästi kieli- ja saamelainen kulttuuri-identiteetti on nousevassa suosiossa.

Tuhoutuiko kulttuuri? -Ei. Aina luullaan että valtakulttuuri syö alleen kaiken muun, mutta vaikuttamista voi tapahtua myös toisin päin vai luuleeko joku muka että Amoc:in suosio olisi pelkästään kiinni Inarin saamelaisten ostovoimasta? Mielestäni kulttuurien sekoittuminen ei ole negatiivinen asia, vaan se nimenomaan ajaa ihmisten ajattelua eteenpäin, kun pohditaan asioita toisiltakin kanteilta. Eikä sorruta ajattelemaan ja elämään vain oman karsinan sapluunan mukaan. Se on uutta rikkautta, kun oivaltaa että mitä eri ajatusten ja kulttuurien sekoittuminen tuo tulleessaan. Eikä se meinaa omien kulttuuristen piirteiden häviämistä. Päinvastoin, se tuo vain uusia aluevaltauksia tullessaan. Siispä minä jään odottelemaan meän kielen räppäämisen tulemista vai onko sellanenki ilmiö jo olemassa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti