perjantai 30. lokakuuta 2015

Matkakoti Hetan muistolle..

Viime viikon lauantaina 24.10.2015 minun mummoni kuoli Haaparannalla vanhusten hoitokodissa. Mummolla oli ikää jo yli 90-vuotta ja viimeiset vuodet olivat hänelle varmasti vaikeita, koska muisti, näkö ja tietoisuus eivät aina olleet täydessä toimintavalmiudessa. Itselläni on huono omatunto lähinnä sen takia, kuinka harvoin pääsin mummoa tapaamaan.

Viimeisin tapaaminen tapahtui kuukausi sitten, kun minulla oli ylimääräistä aikaa ennen töihin menoa. Pitelin mummoa käsistä ja selitin ihan arkipäiväisiä juttuja Torniosta: -kuka oli perustanut uuden hotellin ja missä oli avattu uusi ravintola. Kerroin myös kuinka Tornioon oli tullut paljon uusia turvapaikanhakijoita ja kuinka osa torniolaisista Tornion häpeäksi oli vaatimassa rajoja kiinni, niin että avuntarvijoilla ei olisi asiaa Tornioon ja sitä kautta Suomeen.

Pidin mummon hauraasta kädestä kiinni ja samalla se kosketus kuitenkin rauhoitti kaikesta pahasta huolimatta. Pidinhän semmoisen voimapesän kädestä kiinni, joka oli ennen sotia lapsena tehnyt pieniä siivous- ja muita töitä töitä porvarien talouksissa, ja saanut siitä hyvästä lämmityspuita perheelleen. Lottana Heta oli sotien aikana ja hän ei vieroksunut auttaa niitä kaikista hädänalaisimpia haavoittuneita. Heta ei kuitenkaan minun aikanani ollut mikään hyväntekijä, vaan kyllä hän oli myös armoton bisnesnainen, joka ehkä juontaa juurensa niihin pula-aikoihin, jolloin piti tosiaankin elää kädestä suuhun. Minun aikani Hetan matkakoti tuli tutuksi kasvuympäristöksi, jossa vietin osan lapsuuttani. Näin jälkikäteen katsottuna sain aika hyvät eväät sieltä: en mitään maailmoja syleilevää kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta, vaan enemmänkin semmoista arjen tavallista kansainvälisyyttä. Matkakotilapsuudessani tapasin siirtotyöläisiä, kiertäviä kauppiaita, laitapuolen kulkijoita, mielenterveys sopeutuspotilaita, pakolaisia, ja jopa rituaalimurhaajan(-silloin teko ei tietenkään ollut vielä tapahtunut). Tuota ihmisvirtaa Heta kohteli tasavertaisesti emäntäasenteella ja tietenkin pienyrittäjän kapitalistinen hyöty mielessä nyhtäen. Minulle jäi kuitenkin kuva että Heta oli sillälailla reilu, että vaikka hän tiesikin aina epäillä kaikkia roistoiksi, niin siitä huolimatta hän aina antoi uudelle tulijalle mahdollisuuden korjata edellisen ryhmänsä edustajan pettymyksen. Jokainen oli kuitenkin aina vain uusi asiakas, joka toi taloon rahaa.

Hetalla oli myös kokoajan tietynlainen pikkuporvarillinen henkisen kasvun etsintä päällä. Matkakodissa kävi vaikka minkälaista maailmanparantajaa ja vaihtoehtoisen maailmankuvan edustajaa. Oli TM-meditaation harjoittajia, valonkantajia, teosofiaa, ufo-harrastajia ym. ym. Kaikesta tästä sielun kirkastamisesta huolimatta minulle on jäänyt yksi henkisen kasvun paikka Hetasta eniten mieleen. Hetahan kannatti aluksi keskusta -puoluetta, koska "keskusta on keskitien puolue". Eli jotenkin kummasti Heta päätteli, että vähän saman tapaan kuin budhalaisuus on henkisen keskitien kulkemista täydellisen itsekidutuksen ja yltäkylläisen nautiskelun välissä, niin myös keskusta olisi samaa yhteiskunnan politiikassa. Heta myönsi minulle myöhemmin, kun olin alkanut vasemmiston listoilta mukaan politiikkaan, että kyllä se vähäosaisten puolella oleminen on kuitenkin se oikea tie. Näin vanhan kansan pula-ajalla varttunut yrittäjäkin tajusi oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnan rikkauden tasaisemman jakamisen periaatteet.

Uskon että Heta olisi ollut näitä rajat kiinni -mielenosoittajia vastaan, jo sillä kansainvälisellä ennakkoluulottomuudella ja kokemuksella, kuin vain yli 30 vuotta ilman englanninkielentaitoa oleva matkakodin yrittäjä voi olla. Nyt haluankin omistaa Tornion vasemmistoliiton kunnallisjärjestön nimissä tekemäni kannanoton Heta mummon muistolle.
Olkaa hyvät:
"Rajat kiinni -mielenosoitukset – loukkaus tornionlaaksolaisia kohtaan!

Etelästä ei koskaan tule kukaan osoittamaan mieltä silloin, kun asiat ovat Lapin kannalta oikeasti huonosti. Nyt kun Tornion kautta maahan saapuu pakolaisia, hurskastellaan ja ollaan huolissaan Tornion lähiöiden naisista ja lapsista. Missä samat mielenosoittajat olivat silloin, kun koulutuspaikkoja, TE-toimiston palveluita tai poliisien resursseja Lapissa leikattiin?

Tornion valitseminen mielenosoituspaikaksi on järjetöntä. Eihän nimittäin Tornion kaupunginvaltuustolla tai muillakaan paikallisilla instansseilla ole minkäänlaista valtaa sulkea rajoja. Kyllähän sellainen on valtiovallan tehtävä. Eikö siis oikea paikka osoittaa mieltä olisi vaikkapa perussuomalaisten puoluetoimiston edessä, sillä heillähän on maamme hallituksessa puolisenkymmentä ministeriä päättämässä niin pakolaispolitiikasta kuin rajojen auki tai kiinni pitämisestä? Ja nimenomaan hehän ennen vaaleja uhosivat, että Suomeen ei pakolaisia oteta, ja enemmän ovat ottaneet kuin mikään hallitus koskaan aikaisemmin.

Valtakunnan politiikkaa rajat kiinni -mielenosoitus palvelee kiinnittämällä huomion maahanmuuttajiin, niin että Suomen hallituksen rajut leikkaukset, vähävaraisten kurjistaminen, harmaan talouden suosiminen, veroja välttelevien veroparatiisipakolaisten hyysääminen jne. jäävät vähemmälle huomiolle. Tällä tavalla mielenosoittajat yrittävät pelata perusuomalaisten pussiin, jotta ihmiset ei huomioisi Soinin ja muiden persuministerien kansaa kurjistavia toimia.

Tornionlaakson ihmisistä monet ovat suvuista, jotka ovat asuttaneet rajaa molemmin puolin satoja vuosia, ennen kuin itsenäistä Suomea edes oli olemassa. Nykyäänkin avoin raja on edellytys sille rikkaudelle, josta rajaseutu elää: rajan toiselta puolen voidaan hakea elintarvikkeet, palvelut ja tarvittaessa jopa puolisot. Miten siis mielenosoittajat luulevat, että ihmiset, jotka ovat ylpeitä avoimesta rajastaan, yhtäkkiä hylkäisivät kaiken sen muutaman populistirasistin kiihkoilun vuoksi?

Mielenosoittajien tarkoituksena ei todellisuudessa olekaan yhteisöjen rauha ja hyvinvointi, vaan puhdas riidan ja pelon kylväminen. Siksi kehotamme kaikkia boikotoimaan kyseisiä tapahtumia ja panemaan energiansa sen sijaan ilmapiirin ja molemminpuolisen turvallisuuden parantamiseen niillä asuinalueilla, joilla turvapaikanhakijat asuvat ja liikkuvat. Näin takaamme sen, että meillä on tulevaisuudessakin rikkaus nimeltä avoin raja ja uusia asukkaita, jotka antavat meille toivoa uudesta väkirikkaammasta Lapista.

Tornion Vasemmistoliitto ry:n puolesta
Jan-Mikael Hakomäki (vpj.)"

lauantai 3. toukokuuta 2014

Aluepoliittisen kirjoituskilpailun seremoniapuhe

Terve kaikki!
Kävimpä Vasemmistofoorumin aluepoliittisen kirjoituskilpailun palkitsemistilaisuudessa Helsingissä, kun olin yksi kirjoituskilpailun tuomareista. Jokainen tuomari sai pitää pienen puheen aiheeseen liittyen ja minäkin tein oman puheen. Lukekaapa se alta, jos kiinnostaa. Tämä versio on sitten raakaversio ja varmaan parempi tulee vasemmistofoorumin blogiin myöhemmin.
t.miku
------------------
Aluepoliittisen kirjoituskilpailun puhe
Jan-Mikael Hakomäki


Hyvät palkintoseremoniaan osallistuvat toverit!
Taivaan tulet –televisiosarjan jatkaminen lopetettiin Ylellä. Ensiksi mietin että päätös ei ole linjassa Ylen tehokkuus/tuottavuus –ajattelun kanssa: sarjalla oli tavanomaista enemmän katsojia. Sitten totuus valkeni minulle pikkuhiljaa - päätöshän oli ihan linjassa pohjoisen kulttuurin tappamisen kanssa, sillä samoihin aikoihin Tornion ammattikorkean kulttuuripuolta ilmoitettiin supistettavan mediapuolelta. Ammattikorkeakoulu Lappia oli tullut tunnetuksi Toinen suomi –dokkarisarjan kautta. Toinen suomi –dokkareissa oli ideana nimenomaan kertoa tarinoita sieltä kehäkolmosen ulkopuolelta: pohjoiskarjalasta, keskisuomesta, Lapista. Nyt näitä muita näkökantoja ja elämäntarinoita ei edes haluta kuulla. Pakko mainita Torniosta vielä sen verran että minun kotikaupunkinihan oli vielä muutama vuosi kummajainen Lapin väestötilastoissa: väkilukumme kasvoi ja ohitimme mm. Kemin väkiluvun. Onneksi valtio tuli ja korjasi tämänkin tilastopoikkeaman lakkauttamalla eri AMK:n osastoja(kuten esim. se kulttuuri) ja välillisesti se oli mukana myös Humanistisen ammattikorkeakoulun Tornion kampuksen lahtaamisessa. Sen jälkeen käyrät ovat taas menneet taas oikeaan suuntaan ja kaikkea on taas voitu perustella muuttotappiolla ja väestökadolla.

Hyvät toverit! Valittaminen on aluepolitiikan säälittävin muoto. Valitettavasti tätä autioitumista ja liikakansoituksen virtausta tukee myös etelä-suomen tai siis innovaatiosuomen päättäjien stereotypiat: Lapissa on hiihtokeskuksia, porosaamelaisia ja kaivoksia. Eikä tätä asiaa hirveästi auta ”realiteetit tunnustava” Lapin alueen vanhoista äijistä koostuva päättäjäkööri, joka vailla omaa tahtoa ja visiota yrittää tarttua etelän komentokeskuksien ”heikkoihin positiivisiin signaaleihin” joita Lapista lappilaisille syötetään. Olen monesti miettinyt että mikä tässä mielikuviin perustuvassa politiikassa olisi aluepolitiikkaa palveleva toimintamuoto? Jonkun AMK:n sulkeminen jossakin hevonvitun jäärässä Lapissa ei massaväestöä kiinnosta. Ammattikorkeakoulun sulkeminen on siitä tylsä juttu että se koskettaa kaikkia: Saamelaisia, metsureita, naisia, miehiä, homoja, teinipissiksiä – ihan kaikkia! Ei ole politiikan pintaa, eksotiikkaa, jotta asiaan kannattaisi poliittisesti panostaa. Yksi asia meille syrjäseutujen eli periferian ihmisille alkaa kuitenkin olemaan selvää pässinlihaa: mielistelemällä ja alistumalla ei alueita puolusteta. Tämän takia minä pidin Timo Harjuniemen kirjoitusta parhaana, sillä siinä todetaan yksi vasemmistolaisen politiikan ydintotuuksista: ilman taistelua ei synny oikeutta. Pidin myös kirjoituksen katsantokannasta: poliittisella uuskielellä ohjaillaan alueiden kehittämistä ja tuhoamista. Taistelun tuleekin lähteä siitä että tunnistetaan vihollinen: poliittista uuskieltä suoltava konsultti, tutkija ja hänen kauttaan vaikuttavat pimeät poliittiset voimat.

Kaipasin tässä kirjoituskilpailussa ratkaisuehdotuksia aluepolitiikkaan, joka olisi jotakin muutakin kuin vain niukkenevien resurssien uusjakoa, keskittämistä, tehostamista siis lyhyesti sanottuna hallinnointia. On käynyt selväksi että keskitetty hallinto, -valta ja –resurssit, eivät pidä reuna-alueita pystyssä. Sen sijaan että säästämällä tehdään hitaan kuoleman politiikkaa, tulisiko reuna-alueille antaa omaa valtaa ja autonomiaa? Itsehallinnolliset alueet eivät ainakaan kitise entiseen malliin keskusalueiden riistosta, kun valta ja suurempi määräysvalta resursseista on omissa hyppysissä. Tätä itsehallinnollisten alueiden politiikan kehittelyä minä salaa tältä kirjoituskilpailulta toivoin, mutta ehkäpä sen aiheen tiimoilta jotakin sitten myöhemmin. Kuitenkin aluepolitiikka parhaimmillaan on todella vasemmistolaista: satsaamalla taloudellisesti epätuottavaan alueeseen luodaan tasa-arvoa, yhteistä rikkautta, joka poikii hyötyjä ajan kanssa – toisin kuin pikavoittoja suosiva finanssikapitalismi.

Olen löytänyt aluepolitiikkaan uutta toivoa odottamattomasta suunnasta. Nimittäin yllättävän läheltä löytyy kevyesti Oulua isompi pohjoinen kaupunki: Murmansk. Murmanskissa toimii nuorisotyön kannalta ainutlaatuinen kokeilu: nuorison hallitsema nuorisotalo Mr Pink. Mr Pink on siitä erikoinen kokeilu että siellä kaksi ex-byrokraattia, jotka talossa yhdessä toimivien nuorten projektien kanssa etsivät rahoitusta talolle ja nuorten projekteille. Talon päättävänä elimenä on nuorten projektien talokokous, joten hyvin suorasta demokratiasta on kyse. Toiminta on siis talon pystyssä pitävä voima, niin rahallisesti kuin muutenkin. Mr Pink on yllättävästi nyt hankaluuksissa paikallishallinnon kanssa, jotka alkoivat sen jälkeen kun talon leffafestivaaleilla esitettiin Khodorowskista kertova dokumentti. Murmanskin paikallishallinto on nyt tehnyt machiavellisen liikun, sillä se on perustanut Mr Pinkkiä haastamaan oman vastaavan tyyppisen nuorisotalon runsailla resursseilla. Ainoastaan innokas nuoriso puuttuu! Kaikesta huolimatta suuren meren rannassa elää kokeilu, joka olisi mahdollista myös Suomessa. Tämmöisellä kokeilulla saisimme Inari-Tornio –akselin ”resurssisuomen ystävät ry:n” toivomaa nuorten toimintaa, joka kasvattaisi nuoriamme uuteen aluepolitiikkaan: autonomiaan.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Terve kaikki!
Nyt viime lauantai 23.11.2013 oli siitä historiallinen että Tornioon saatiin kalkkimaan pappia ja terveitä käsiä käsittelevä patsas. Patsas 9-metrinen obeliski ja sen suunnitteli taiteilijapariskunta Pekka ja Teija Isorättyä. Samaan aikaan vasemmisto päätti edelleen puoluevaltuustossa pysyä hallituksessa. Torniolaisena tuntuu että mitä tämän maan hallitus on meille antanut muuta kuin leikkauksia? Aluepolitiikan totaalinen puuttuminen vasemmiston politiikasta on ilmeisesti se hinta, minkä maksamme tästä uudesta hipsterivasemmiston politiikasta, jossa korostetaan yksilön arvovalintoja ja tehdään kompromissitäyteisiä parannuksia/huononnuksia köyhälistön asemaan. Missä on se uskaltamisen politiikka? Ois vaikka hallituksesta lähdön kynnykseksi asetettu harmaan talouden kitkeminen laillisin ja ennen kaikkea resurssillisin keinoin. Paha siinä ois oikeistolla itkeä, kun lähettäs hallituksesta, ja syynä ois saamattomuus(-lue haluttomuus)harmaan talouden kitkemisessä. No, aluepoliittinen vasemmisto elää siitä huolimatta ja saa uusia muotoja niin kauan kuin meitä ei huomata.

Panen tähän tuon puheen, joka myös kommentoi tuota aluepolitiikan puutosta:
----------------
Särkynyt lyhty –puhe

Hyvä juhlaväki!

Täällä ei hipit hillu, eikä varjot tanssi. Tämä Torniolaisten miesten, luultavasti humalatilassa laadittu asioiden tilan toteaminen on sanottu sopivassa kohtaan ennen väkivallan tekoa, kun outo on tullut Tornion kadulla, baarissa tai vaikka tuon viereisen grillin jonossa vastaan. No, nyt ollaan patsaan äärellä, joka on ylistyksen osoitus Torniolaiselle äkkiväärälle vastarinnan kulttuurille. Pytinki, joka on osoitettu Tornion oudoille. Eihän se hillu eikä tanssi, mutta kyllä se siinä tököttää, luultavasti kauemmin kuin nämä voimansa tunnossa olevat miehet. Saa sitä yrittää potkia ja töniä, mutta ei se siitä mihinkään kaaju.

Nyt, kun sain kunnian pitää tämän puheen Pekka ja Teija Isorättyän siunauksella, niin mieleeni tulvii loputtomat muistojen ja tapahtumien ketjut, jotka jotenkin liittyy tähän patsaaseen ja siihen mitä se merkitsee. Metalli patsaan materiaalina linkittyy minun päässäni jo perhepiiriin, sillä olen metallitehtaan työläisen poika ja ylpeä siitä. Isorättyät ovat myös keränneet torniolaisilta metallisia käyttöesineitä, kuten ponttikkapannua ja lapin kullan liukuhihnaa. Näin teos ei kerro vain meidän paikkakunnalta olevasta metallin tuotantolaitoksesta, vaan se kertoo kuinka metalli on materiaalina osa Tornion asukkaiden arkielämän kulttuuria. Lapin kullan tehtaan lakkauttaminenkin on nyt ikuistettu muistona traagisesta haavasta, jonka ylikansallinen pääoman lyhyiden voittojen logiikka on Tornion kaikkien mieliin viiltänyt.
(Oopperalauluna terveitä käsiä)(tästä tuli mieleeni: Äkkiväärää symboliikkaa oli myös entisessä musiikkiravintola Jesperissä pidetyn rajalla – keikan aloitus mielenosoitus. Ennen Terveiden käsien keikkaa, kävimme muutaman toverin kanssa tekemässä ehkä oudoimman mielenosoituksen mitä Torniossa on ikinä nähty: ”kaikki on ihan hyvin”-mielenosoitus. Koimme Torniossa vallinneen pysähtyneisyyden ilmapiirin niin ahdistavana että paras tapa parodioida sitä oli esittää täysin kritiikitön ja nykytilaa ylistävä mielenosoitus. )
18-vuoden iässä, pääsin Tornion hard core punkki –musiikin harrastajien piireihin. Sieltä sain kopioitua kasetille terveiden käsien tuotantoa. Ensi reaktio oli, varsinkin saatuani sanoituksista selkoa, että Tornion seudulla on jossakin syvällä maaseudulla seksuaalisesti pervertoituneita ihmisiä, joiden sanoituksista tulee mieleen lähinnä elokuva ”syvä joki” tai sitten jossakin toimii S/M - seksiin erikoistunut salainen klubi, josta minulla ei ollut tietoakaan. Nuihin aikoihin olin nuori vihainen mies, joka oli alkanut hirveän poliittiseksi anarkistiksi lähinnä sen takia, että suurin osa Tornion HC-piireistä piti sitä jotenkin pahana. Hankkiuiduin marginaalin marginaaliin. Tämän takia minulla oli vaikeuksia ymmärtää että miten pissaa ja paskaa -kappaleen sanat auttavat riistokapitalismin vastaista kritiikkiä ja vastarintaa leviämään.
Myöhemmin TK:n musiikki kuitenkin valkeni minullekin. Tuntui kuin Läjä Äijälä, terveiden käsien laulaja/sanoittaja, olisi saanut salaisen vihkimyksen Tornion outouteen Alatornion kirkon hautuumaalla täyskuun loisteessa kaikkien edesmenneiden kylähullujen (kalkkipappi, pistokoski jne.) siunauksella. Kylähullut ja äkkiväärät hc - punkkarit ovat elintärkeitä näillä lakeuksilla, sillä heidän ansiostaan se mitä saa sanoa ja millainen olla, laajenee huomattavasti. Täällä on helpompi hengittää ja olla se mitä on, kun joku pistää riman niin korkealle että sen alle mahtuu suuri määrä ihmisiä olemaan ja löytämään toisensa ilman että tarvis ahistua suljetuin lyhdyin loputtomiin. Tämä ei ollut kalkkimaan papin tai terveiden käsien tietoinen tehtävä, missio, mutta se oli heidän sanomisensa ja tekemisensä seuraus ja siitä suuri kiitos kuuluu heille.
Kalkkimaan pappi on Tornion kulttuurin moni-ilmeinen legenda, joka joidenkin mielestä oli nuorisoseura-aatteen suomalaisuuden ikoni ja toisten mielestä taas herrojen ja valtaapitävien kritisoija. Mies, joka pukeutuu kolmeen hameeseen, rahaa perässään vanhaa raamattua ja kuollutta kissaa. Toimien kulkurina, saarnaajana, joka säveltää pilkkalaulun kenestä vaan, ei voi olla paha mies. Hän oli oman aikansa performancetaiteilija ja kulttuurihäirikkö. Lukiessani Pälvi Rantalan erilaisia tapoja käyttää kylähullua – kirjaa en voi välttyä tunteelta että ehkäpä kalkkimaan pappi aikanaan kuitenkin yritti vain selviytyä peräpohjalaisen miehisen työtä palvovan kulttuurin paineessa, säilyttäen kuitenkin vapautensa olla mitä halusi olla. Ihan niin kuin nykyajan kulttuurin parissa työskentelevät yrittävät oikeuttaa paikkansa tässä taloutta, tuloksia ja voittoa palvovassa maailmassa. Välillä mielistellään porvaristoa ja välillä mennään kansan pariin. Omasta kokemuspiiristäni tulee mieleen toinen kalkkipappia ulkoisestikin muistuttanut rasputinin näköinen kylähullu Veijo Valmu Päiviö. Valmu toimi meidän talon vieressä talkkarina ja hän oli maalari. Hän maalasi aina pienissä sievissä tauluja, joita sitten viinantuskissaan kauppasi ympäri kaupunkia ja nykyään niitä Valmun maalauksia löytyykin aika monen torniolaisen olohuoneesta. Välillä sitten valmu maalasi niitä oudompiakin maalauksia, kun oikein luovuus iski ja aika antoi myöten. Kalkkipapin koulukunnan miehiä siis.

(Kalkipapin vuorisaarna ja pyhä pensas)

Kaksinaamaisuus, yhteiskunnan tukipylväiden hurskaat puheet ja niiden kanssa täysin ristiriidassa olevat teot, on yksi kestosuosikki pilkan aihe, joka on ollut käytössä kalkkipapin ajoista aina tähän päivään asti. Mikä meitä nuoria kalkkipapissa viehättää? Onko olemassa jokin sisäinen vaisto, joka vain vetää meitä kalkkipapin puoleen kuin makea mehiläisiä.
Torniolainen äkkiväärä kulttuurin luonne on kuuluisaa ja sen tekijät ovat jo aika pitkälle tähän maahan verkostoituneet, mutta jotenkin tuntuu että sitä ei täällä vielä oikein tajuta. Olisi aika alkaa seuraamaan ja kunnioittamaan näitä kulttuurintekijöitä täällä, niin että heidän olisi helppoa palata tänne. Tylynä esimerkkinä kaupungin asenteesta toimii Rättyöille toimitettu vuokranmaksupyyntö, jota alettiin penäämään, kun he kyselivät mahdollisuutta käyttää porthanin koulua tämän patsasseremonian juhlallisuuksien harjoittamiseen. Näinkö me kaupunkina houkuttelemme kansainvälisessä julkisuudessa noteerattua Torniolaislähtöistä taiteilijapariskuntaa asettumaan Tornioon? Huvittavaa oli myös että kulttuurilautakunnan kokouksessa ei tiedetty että kuka Läjä Äijälä on, kun lautakunnan jäsen Jari Hannuniemi oli ehdottanut häntä vuoden torniolainen -palkinnon saajaksi. Läjä Äijälä on tuossa patsaassa esiintyvän yhtyeen vokalisti, jos jollekin asia on jäänyt epäselväksi. Ennen tätä patsas-hanketta Helsingin sanomissakin noteerattu ”Tornio city should raise a terveet kädet statue”-facebookryhmä intterwephissä vaati 1500 jäsenen toivomuksesta patsasta Tornioon. Tähänkö on tultu? Me emme edes itse tiedä, ketkä ovat kaupungistamme lähteneistä kulttuurintekijöistä kuuluisimpia?

Tämä patsas tulee Tornioon kreivin aikaan: Torniolta olisikin mitä nerokkain poliittinen liikku, nyt kun kulttuurin opiskelua on tältä alueelta tapettu ja meille on annettua viestiä että unohtakaa se kulttuuri ja keskittykää olemaan pelkkä suomen teräksen jatkojalostaja, luoda vapaan sivistystyön pohjalta tänne kulttuuritiloja ja toimintaa. Tämä kaikki olisi sitä elinvoimaista äkkiväärää kulttuuria, josta Tornio on nyt kuuluisa. Viesti etelän komentokeskuksiin olisi selvä: meitä ette nujerra. On aika saada Tornioon meiän näköstä tilaa ja meiän näköstä toimintaa. Olkoon tämä lyhty meiän lyhty. Olkoon tämä aukio patsaineen meiän paikka, meiän Tahirin aukio. Vastarinta ei kuole koskaan, se vain muuttaa ajan saatossa aina muotoaan ja tulee takaisin entistä ehompana. Tämä on puheeni ydinsanoma.

Vai mitä, kristityt ihmiset?
---------------------------------

Pekka ja Teija Isorättyä ovat tulleet minulle vuosien varrella tutuksi mielenkiintoisten sattumusten kautta. Nähtyäni Pekka Isorättyän Kalkkimaan papista tekemän taulun kaupungintalon ala-aulassa, aloin pitämään heitä arvossa, sillä jotakin oli oivallettu. Myöhemmin tapasin heitä Helsingissä Meksikolaisbändi Polka Madren ja heidän yhteiskeikalla vallatussa talossa. On mahtavaa törmätä torniolaisiin oudoissa paikoissa, joissa luulin että olen ainoa torniolainen. Nyt on aika törmätä taas. Pyydän taiteilijoita ja Läjä Äijälää tulemaan tänne, niin paljastetaan tämä taideteos.