maanantai 25. marraskuuta 2013

Terve kaikki!
Nyt viime lauantai 23.11.2013 oli siitä historiallinen että Tornioon saatiin kalkkimaan pappia ja terveitä käsiä käsittelevä patsas. Patsas 9-metrinen obeliski ja sen suunnitteli taiteilijapariskunta Pekka ja Teija Isorättyä. Samaan aikaan vasemmisto päätti edelleen puoluevaltuustossa pysyä hallituksessa. Torniolaisena tuntuu että mitä tämän maan hallitus on meille antanut muuta kuin leikkauksia? Aluepolitiikan totaalinen puuttuminen vasemmiston politiikasta on ilmeisesti se hinta, minkä maksamme tästä uudesta hipsterivasemmiston politiikasta, jossa korostetaan yksilön arvovalintoja ja tehdään kompromissitäyteisiä parannuksia/huononnuksia köyhälistön asemaan. Missä on se uskaltamisen politiikka? Ois vaikka hallituksesta lähdön kynnykseksi asetettu harmaan talouden kitkeminen laillisin ja ennen kaikkea resurssillisin keinoin. Paha siinä ois oikeistolla itkeä, kun lähettäs hallituksesta, ja syynä ois saamattomuus(-lue haluttomuus)harmaan talouden kitkemisessä. No, aluepoliittinen vasemmisto elää siitä huolimatta ja saa uusia muotoja niin kauan kuin meitä ei huomata.

Panen tähän tuon puheen, joka myös kommentoi tuota aluepolitiikan puutosta:
----------------
Särkynyt lyhty –puhe

Hyvä juhlaväki!

Täällä ei hipit hillu, eikä varjot tanssi. Tämä Torniolaisten miesten, luultavasti humalatilassa laadittu asioiden tilan toteaminen on sanottu sopivassa kohtaan ennen väkivallan tekoa, kun outo on tullut Tornion kadulla, baarissa tai vaikka tuon viereisen grillin jonossa vastaan. No, nyt ollaan patsaan äärellä, joka on ylistyksen osoitus Torniolaiselle äkkiväärälle vastarinnan kulttuurille. Pytinki, joka on osoitettu Tornion oudoille. Eihän se hillu eikä tanssi, mutta kyllä se siinä tököttää, luultavasti kauemmin kuin nämä voimansa tunnossa olevat miehet. Saa sitä yrittää potkia ja töniä, mutta ei se siitä mihinkään kaaju.

Nyt, kun sain kunnian pitää tämän puheen Pekka ja Teija Isorättyän siunauksella, niin mieleeni tulvii loputtomat muistojen ja tapahtumien ketjut, jotka jotenkin liittyy tähän patsaaseen ja siihen mitä se merkitsee. Metalli patsaan materiaalina linkittyy minun päässäni jo perhepiiriin, sillä olen metallitehtaan työläisen poika ja ylpeä siitä. Isorättyät ovat myös keränneet torniolaisilta metallisia käyttöesineitä, kuten ponttikkapannua ja lapin kullan liukuhihnaa. Näin teos ei kerro vain meidän paikkakunnalta olevasta metallin tuotantolaitoksesta, vaan se kertoo kuinka metalli on materiaalina osa Tornion asukkaiden arkielämän kulttuuria. Lapin kullan tehtaan lakkauttaminenkin on nyt ikuistettu muistona traagisesta haavasta, jonka ylikansallinen pääoman lyhyiden voittojen logiikka on Tornion kaikkien mieliin viiltänyt.
(Oopperalauluna terveitä käsiä)(tästä tuli mieleeni: Äkkiväärää symboliikkaa oli myös entisessä musiikkiravintola Jesperissä pidetyn rajalla – keikan aloitus mielenosoitus. Ennen Terveiden käsien keikkaa, kävimme muutaman toverin kanssa tekemässä ehkä oudoimman mielenosoituksen mitä Torniossa on ikinä nähty: ”kaikki on ihan hyvin”-mielenosoitus. Koimme Torniossa vallinneen pysähtyneisyyden ilmapiirin niin ahdistavana että paras tapa parodioida sitä oli esittää täysin kritiikitön ja nykytilaa ylistävä mielenosoitus. )
18-vuoden iässä, pääsin Tornion hard core punkki –musiikin harrastajien piireihin. Sieltä sain kopioitua kasetille terveiden käsien tuotantoa. Ensi reaktio oli, varsinkin saatuani sanoituksista selkoa, että Tornion seudulla on jossakin syvällä maaseudulla seksuaalisesti pervertoituneita ihmisiä, joiden sanoituksista tulee mieleen lähinnä elokuva ”syvä joki” tai sitten jossakin toimii S/M - seksiin erikoistunut salainen klubi, josta minulla ei ollut tietoakaan. Nuihin aikoihin olin nuori vihainen mies, joka oli alkanut hirveän poliittiseksi anarkistiksi lähinnä sen takia, että suurin osa Tornion HC-piireistä piti sitä jotenkin pahana. Hankkiuiduin marginaalin marginaaliin. Tämän takia minulla oli vaikeuksia ymmärtää että miten pissaa ja paskaa -kappaleen sanat auttavat riistokapitalismin vastaista kritiikkiä ja vastarintaa leviämään.
Myöhemmin TK:n musiikki kuitenkin valkeni minullekin. Tuntui kuin Läjä Äijälä, terveiden käsien laulaja/sanoittaja, olisi saanut salaisen vihkimyksen Tornion outouteen Alatornion kirkon hautuumaalla täyskuun loisteessa kaikkien edesmenneiden kylähullujen (kalkkipappi, pistokoski jne.) siunauksella. Kylähullut ja äkkiväärät hc - punkkarit ovat elintärkeitä näillä lakeuksilla, sillä heidän ansiostaan se mitä saa sanoa ja millainen olla, laajenee huomattavasti. Täällä on helpompi hengittää ja olla se mitä on, kun joku pistää riman niin korkealle että sen alle mahtuu suuri määrä ihmisiä olemaan ja löytämään toisensa ilman että tarvis ahistua suljetuin lyhdyin loputtomiin. Tämä ei ollut kalkkimaan papin tai terveiden käsien tietoinen tehtävä, missio, mutta se oli heidän sanomisensa ja tekemisensä seuraus ja siitä suuri kiitos kuuluu heille.
Kalkkimaan pappi on Tornion kulttuurin moni-ilmeinen legenda, joka joidenkin mielestä oli nuorisoseura-aatteen suomalaisuuden ikoni ja toisten mielestä taas herrojen ja valtaapitävien kritisoija. Mies, joka pukeutuu kolmeen hameeseen, rahaa perässään vanhaa raamattua ja kuollutta kissaa. Toimien kulkurina, saarnaajana, joka säveltää pilkkalaulun kenestä vaan, ei voi olla paha mies. Hän oli oman aikansa performancetaiteilija ja kulttuurihäirikkö. Lukiessani Pälvi Rantalan erilaisia tapoja käyttää kylähullua – kirjaa en voi välttyä tunteelta että ehkäpä kalkkimaan pappi aikanaan kuitenkin yritti vain selviytyä peräpohjalaisen miehisen työtä palvovan kulttuurin paineessa, säilyttäen kuitenkin vapautensa olla mitä halusi olla. Ihan niin kuin nykyajan kulttuurin parissa työskentelevät yrittävät oikeuttaa paikkansa tässä taloutta, tuloksia ja voittoa palvovassa maailmassa. Välillä mielistellään porvaristoa ja välillä mennään kansan pariin. Omasta kokemuspiiristäni tulee mieleen toinen kalkkipappia ulkoisestikin muistuttanut rasputinin näköinen kylähullu Veijo Valmu Päiviö. Valmu toimi meidän talon vieressä talkkarina ja hän oli maalari. Hän maalasi aina pienissä sievissä tauluja, joita sitten viinantuskissaan kauppasi ympäri kaupunkia ja nykyään niitä Valmun maalauksia löytyykin aika monen torniolaisen olohuoneesta. Välillä sitten valmu maalasi niitä oudompiakin maalauksia, kun oikein luovuus iski ja aika antoi myöten. Kalkkipapin koulukunnan miehiä siis.

(Kalkipapin vuorisaarna ja pyhä pensas)

Kaksinaamaisuus, yhteiskunnan tukipylväiden hurskaat puheet ja niiden kanssa täysin ristiriidassa olevat teot, on yksi kestosuosikki pilkan aihe, joka on ollut käytössä kalkkipapin ajoista aina tähän päivään asti. Mikä meitä nuoria kalkkipapissa viehättää? Onko olemassa jokin sisäinen vaisto, joka vain vetää meitä kalkkipapin puoleen kuin makea mehiläisiä.
Torniolainen äkkiväärä kulttuurin luonne on kuuluisaa ja sen tekijät ovat jo aika pitkälle tähän maahan verkostoituneet, mutta jotenkin tuntuu että sitä ei täällä vielä oikein tajuta. Olisi aika alkaa seuraamaan ja kunnioittamaan näitä kulttuurintekijöitä täällä, niin että heidän olisi helppoa palata tänne. Tylynä esimerkkinä kaupungin asenteesta toimii Rättyöille toimitettu vuokranmaksupyyntö, jota alettiin penäämään, kun he kyselivät mahdollisuutta käyttää porthanin koulua tämän patsasseremonian juhlallisuuksien harjoittamiseen. Näinkö me kaupunkina houkuttelemme kansainvälisessä julkisuudessa noteerattua Torniolaislähtöistä taiteilijapariskuntaa asettumaan Tornioon? Huvittavaa oli myös että kulttuurilautakunnan kokouksessa ei tiedetty että kuka Läjä Äijälä on, kun lautakunnan jäsen Jari Hannuniemi oli ehdottanut häntä vuoden torniolainen -palkinnon saajaksi. Läjä Äijälä on tuossa patsaassa esiintyvän yhtyeen vokalisti, jos jollekin asia on jäänyt epäselväksi. Ennen tätä patsas-hanketta Helsingin sanomissakin noteerattu ”Tornio city should raise a terveet kädet statue”-facebookryhmä intterwephissä vaati 1500 jäsenen toivomuksesta patsasta Tornioon. Tähänkö on tultu? Me emme edes itse tiedä, ketkä ovat kaupungistamme lähteneistä kulttuurintekijöistä kuuluisimpia?

Tämä patsas tulee Tornioon kreivin aikaan: Torniolta olisikin mitä nerokkain poliittinen liikku, nyt kun kulttuurin opiskelua on tältä alueelta tapettu ja meille on annettua viestiä että unohtakaa se kulttuuri ja keskittykää olemaan pelkkä suomen teräksen jatkojalostaja, luoda vapaan sivistystyön pohjalta tänne kulttuuritiloja ja toimintaa. Tämä kaikki olisi sitä elinvoimaista äkkiväärää kulttuuria, josta Tornio on nyt kuuluisa. Viesti etelän komentokeskuksiin olisi selvä: meitä ette nujerra. On aika saada Tornioon meiän näköstä tilaa ja meiän näköstä toimintaa. Olkoon tämä lyhty meiän lyhty. Olkoon tämä aukio patsaineen meiän paikka, meiän Tahirin aukio. Vastarinta ei kuole koskaan, se vain muuttaa ajan saatossa aina muotoaan ja tulee takaisin entistä ehompana. Tämä on puheeni ydinsanoma.

Vai mitä, kristityt ihmiset?
---------------------------------

Pekka ja Teija Isorättyä ovat tulleet minulle vuosien varrella tutuksi mielenkiintoisten sattumusten kautta. Nähtyäni Pekka Isorättyän Kalkkimaan papista tekemän taulun kaupungintalon ala-aulassa, aloin pitämään heitä arvossa, sillä jotakin oli oivallettu. Myöhemmin tapasin heitä Helsingissä Meksikolaisbändi Polka Madren ja heidän yhteiskeikalla vallatussa talossa. On mahtavaa törmätä torniolaisiin oudoissa paikoissa, joissa luulin että olen ainoa torniolainen. Nyt on aika törmätä taas. Pyydän taiteilijoita ja Läjä Äijälää tulemaan tänne, niin paljastetaan tämä taideteos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti